Monessakin asiassa käy niin, että asioiden olemassa oloon tottuu, kuten siihen että aina elää remontin keskellä. Monille asioille tulee myös sokeaksi, kun ne ovat aina olleet niitä ei edes huomaa. Näin on käynyt myös ensimmäisiin roombokseihin lukeutuvan tekeleeni. Se vain löysi paikkansa valmistumisensa jälkeen niin nopsasti, etten ole sitä pahemmin edes ajatellut. Ihan itsessä tulin sitten maininneeksi, että olen tehnyt roombokseja vanhoihin kehyksiin ja sitten muistin, että ai niin onhan minulla yksi valmiskin.

840776.jpg

Eteisaiheisen "Room boksin" olen siis tehnyt kirpparilta ostamiini kehyksiin. (niissä oli sisällä sellainen puinen perhonen ja silkkikukkia). Irrotin taustalevyn poistin perhosen ja kukat, maalasin kehykset ja liimasin keltaista (rypyläistä hieman rappausta muistuttavaa) tapettia taustalevyyn kiinni. Kehyksen alareunaan liimasin sini-valko ruudullista tapettia. Muotoilin fimomassasta sateenvarjojen rungot, kenkiä, naulakon, hatut seinällä, sateenvarjotelineen ja peilinkehykset. Kenkähylly pahvia ja vaatteet liimattu muotoonsa. Vasemmassa nurkassa töröttää vielä  kankaasta tekemäni ostoskassi, jossa on limpparipullo ja vehnäjauho pussi. Lamppuna katossa on sellainen kupu (joka ei kuvissa oikein näy) se on silmätippa pipetista leikattu pallukka, jonka sisällä on hehkuna fimomassasta muovailemani hehku.

840777.jpg

Kuvat ovat surkeita, eivätkä kaikki tavarat näy :( koska lasi tuossa päällä niin kiilteli. Jälestäpäin katsottuna tuonkin voisi tehdä paremmin. Noh täytyy alkaa bongailemaan kirppiksiltä vastaavia kehyksiä. Tällainenhan voisi olla vaikka kiva lahja ideakin...tila ei ole mikään hirmu suuri, mutta kaipa siihen jotain voisi kehitellä. Esimerkiksi nyt vaikka balettia harrastavalle tossut ja tutu ...ja purjehtijalle jotain merikarttoja kaukoputki, onki ja ruori seinälle.