Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Viiden lapsen äidin ja yhden miehen vaimon piperrystä ja pulputusta asiasta ja asian vierestä! Aina vähän lapsi sitä on todellinen aikuisuus!!!
Piipahduksia toiseen blogiini

 

Kävijä laskuri 7.6-07 alkaen
Kävijälaskuri
Nukkekoti blogini Villa Marenki


      

Nukkekoti blogini Villa Vanilla


 

 

Känkkäränkän tornitalo

   Kukkakauppa Violetta

Nalle perhe

          Pippurinen

Nappi tänne
Photobucket

15.10.2007 - 11:51

Kukkakaupassakin on tapahtunut kaikenlaista, vaikka vielä ei ihan kaikilta osin ole valmis. Luvassa todella paljon kuvia ;D

Muratti on vihdoinkin saanut tukikehikon itselleen ja pääsee rauhassa köynnöstelemään. Kehikko on grillitikuista ja rautalangasta väkertämäni. Lopuksi sotkin kehikon kaakaolla, valkoisella ja vihertävällä maalilla. (vaikkeivat kovin hyvin näy koska kuva niin kiiltää)

Violetta on myös löytänyt pienen taiteilijan itsestään ja maalannut akvarelleja, joita hän myy sitten liikkeessään. Taulut kartongille liimattua lahjapaperia, mustalla tussilla singeeraus.

Kukkakauppa on myös saanut kauan kaipaamansa myyntitiskin. Vasemmassa reunassa on lahjapaperi rulla, josta voi repäistä lahjapaperia kukkien tai muiden tuotteiden kääreeksi. Myyntitiskin muodon on määrännyt lyhdyn muoto. Jalat on valmiiksi ostamiani, joita myyntiskin paksummassa kohdassa lyhensin ja siitä pois leikatusta palasta tuli hyviä vetonuppeja, joista yksi tuossa laatikossa (ei aukeava). Pöytälevy on balsaa, kuten laatikon etureunakin. Lahjapaperi rullan olen kieputtanut paksun rautalangan ympärille ja se on kiinni rautalangasta vääntämiini koukkuihin jotka olen tökännyt tuohon pöytälevyyn kiinni. Metallinen juttu on pahvia, jota foliorulla paketin reunassa on (tollasta sahalaitaista) hopeatussilla olen sen vain maalannut. Tein balsaan uran ja upotin "terän" siihen. Rulla on myös vaihdettavissa...eli jouluisempia tai muita papereita voi siihen halutessaan vaihtaa.

Myyntitiskin maalasin valkoisella vesiohenteisella maalilla, jota sitten naarmutin, tökin ja hankasin. Tietysti sotkin sitä vielä sillä kaakaollakin :D

Tässä vielä myyntitiskin pöytäpintaa tarkemmin. Sakset ovat vain pahvia, hopeatussia ja kynsilakkaa.

Harvoinpa pöydänpintaa siltikään näkyy sillä pöydällähän on tietenkin kassakone ja kaikenlaista käärepaperia.

Näyttääpäs myyntitiski pieneltä tuon kassakoneen alla, mutta tila saneli nyt tämänkin. Lisäsin vielä noita lahjanauhan pätkiä pursuamaan tuolta laatikosta. On varmaan niin täynnä kaikkia nauha ihanuuksia ja pursuu ylikin. (kannattipa taas kaikki pätkätkin säästää). Pöydällä on myös asiakkaalle paketoitu kukka...oikeasti sisällä on vain talouspaperia.

Violettan kukkakauppaan on tullut juokseva vesi...se on sitä edistystä. Hanat massaa ja paksua rautalankaa kultamaalilla maalattuna ja tumman vihreällä maalilla hiukan sotekettuina.

Isompi hana tuli altaan yläpuolelle.

Pienempi sitten puutarhakatoksen oikeaan sivuun, jossa puutarhaletku on koukussaan (puutarhaletku ohutta sähköjohtoa) vielä pitäisi tehdä massasta letkulle se pää.

Puutarhakatoksen seinälle Violetta on linturakkaana ihmisenä ripustanut pönttöjä. Linnun pöntöt ovat paksua balsaa, joita maalin ollessa kosteita naarmutin, että näyttäisi laudasta kasatuilta. Katot niissä ohutta hiekkapaperia ja tikut rautalankaa.

Tässä vielä tarkempaa kuvaa ja mittasuhdettakin noista pöntöistä.

Kiveyskin on sitten valmista. Laatat olivat niitä munakennosta leikattuja paloja ja hiekkana mannaryynejä maalattuna. tuonne kiveyksien väliin lisäilin vielä sammaleita. Lehdet ruskan värjäämiä juhannus ruusun lehtiä.

Portaat tein myöskin balsasta. Niitä hioin tuosta keskeltä enemmän, jotta muistuttaisivat enemmän sellaisia vuosien käytössä kuluneita. Ruskea maali on taas sitä kaakaota ;D

Tiimarista ostamani puutarhatuolikin sai vanhennuskäsittelyn. Sahasin korkeamman kohdan selkänojasta pois ja kavensin käsinojat kapeimmiksi. Sen jälkeen vuolin puukolla ja hankasin hiekkapaperilla naarmuja ja kulumia pintaan. Lopuksi tummensin valkoisen alta paljastuvia kohtia sillä kaakaolla.

Puutarha tuolille tein myöskin pehmusteet, ettei Violettan tarvitse kovalla tuolilla istuksia.

Tässä pehmusteet paikoillaan.

Tässä hämärä kuva (yöllä taas filmattu) tuolta sisältä myynti tiskin ollessa paikoillaan.

Myös Violetta on päässyt kauppaansa häärimään.

Violettalla alkaakin olla kädet täynnä työtä sillä lähestyvää joulua täytyy jo alkaa valmistella.

Pihaa koristava Tuija saa oksillensa kimmeltäviä valkoisia joulupalloja. Pallot helmiä, joita pyörittelin liimassa ja hileissä. Koristeena silkkinauhaa ja kiinnityksenä rautalankaa.

Portaan pielessä on varastosta haetut tonttu koristeet ja asiakkaat saavat nappaista mukaansa jouluisia omenoita.

Tonttutkin ovat löytäneet paikkansa.

Vaikka ennenkaikkea kaikenlaisen touhuamisen ja jouluvalmisteluiden keskellä on tärkeintä muistaa ottaa rennosti ja nauttia kupillinen lämmintä glögiä.

Tässä vielä tarkempaa kuvaa noista nappityynyistä.

heidi kirjoitti 15.10.2007 - 17:57
Kukkakauppa näyttää aina vaan upeammalta! =) Hienoa työtä! Hasukaa kun kirjoitit että; "sitä kaakaota" ..*reps*
Liimanäppi kirjoitti 15.10.2007 - 20:48
Aivan ihania juttuja taas. Minä kyllä fanitan sua päivä päivältä enemmän. Niin kaunista ja tunnelmallista (huokaus)
Liimanäppi kirjoitti 15.10.2007 - 20:48
Aivan ihania juttuja taas. Minä kyllä fanitan sua päivä päivältä enemmän. Niin kaunista ja tunnelmallista (huokaus)
Hannajaleijona kirjoitti 15.10.2007 - 21:03
Näyttääpä todella kauniilta! Kyllä kelpaa tuossa ympäristössä työskennellä. Ihastuttavaa!
Johanna kirjoitti 16.10.2007 - 07:37
Ihanan näköistä!
Ja tuo rullapaperi -keksintö on mahtava!
Ja tyynyt ihania :) Ja nuo tuolin pehmikkeet on pehmeän näköisiä.
Violet kirjoitti 16.10.2007 - 18:55
Paljon ihania juttuja ja uusia ideoita!
Piipa kirjoitti 16.10.2007 - 20:06
Lämpimät kiitokset kommenteista!!!..Hirvee läjä oli taas kertynyt kuvia ja jotain pientä kaupasta vielä puuttuu. Nalle perhekin on alkanut jo marmattamaan parakki asumuksensa epämukavuutta.
Pirre kirjoitti 16.10.2007 - 20:38
Onpa hienoa! Vitsit ku itekin osais tehä tollasia :)
Lotta kirjoitti 16.10.2007 - 21:28
Aivan ihana! Peesaan Pirreä: voi kun itsekin osais :)
Kati kirjoitti 17.10.2007 - 15:19
Upeita juttuja. Olet taitava :)
Mimosa kirjoitti 18.10.2007 - 10:44
Onpas täällä ihania juttuja! :)
Nallu kirjoitti 18.10.2007 - 19:36
Ihanan mallinen pöytä, ja muutenkin mukavan oloinen kauppa :)
Miia kirjoitti 18.10.2007 - 21:11
No olipahan kuvapläjäys! :) Ihania aikaansaannoksia sinulla! Kauppa näyttää ihanan eläväiseltä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code